Hyvinvointi on elämämme A ja O

Mitä hyvinvointi sinulle tai minulle merkitsee? Tai paremminkin: miten sinä tai minä hyvinvoinnin haluamme omalla kohdallamme ymmärtää? Useimmin hyvinvoinnin käsite liitetään ulkoiseen olemukseen; hyvään kuntoon ja terveen oloiseen ulkonäköön. Ajallemme on myös ominaista antaa olotilastamme ulkopuolisille mieluummin liian positiivinen kuin realistinen mielikuva. Joskus tällainen oman positiivisuuden yliannostelu saattaa saada myös oman mielemme lisäämään hyvinvoinnin tunnettamme, jolloin se on pelkästään myönteinen asia. Vastaavasti jatkuvasti kesto-onnellisena esittäytyminen
voi ajan mittaan käydä myös itselle rasitukseksi eikä tällöin liene hyvinvointia lisäävä käyttäytymistapa.

lenkkeily-on-liikuntaa-ja-hyvinvointia

Hyvinvointi voi olla erilaisia hyvän olon tunteita eri aikoina ja elämämme eri tilanteissa. Terveydentilamme on varmaan ykkösasioita olotilaamme tarkasteltaessa. Pyrimme toteuttamaan erilaisia toimintatapoja säilyttääksemme tai kohentaaksemme fyysistä olotilaamme valitsemalla esimerkiksi sellaisia harrastuksia, joilla näitä tavoitteitamme oletettavasti saavutamme. Useinkin tiedämme, millaiset harrastukset ja harjoitteet voivat johtaa esimerkiksi parempaan fyysiseen hyvinvointiin, mutta jostain syystä niihin ryhtyminen tuntuu ylivoimaisen vaikealta tai jopa vastenmieliseltä. Joissakin tapauksissa itsensä alkuun ’pakottaminen’ voi toimia jatkossa miellyttävämmän rutiinin alkusysäyksenä.

Mielestäni hyvinvointi on hyvää fyysisen kunnon ylläpitoa tai kehittämistä väheksymättä myös voimakkaasti mielen hyvinvointia. Tällä tarkoitan sekä henkisten että fyysisten harrastusten ja mieltymysten yhdistämisen tärkeyttä. Jollekin meistä musiikki, elokuvat, käsityöt tai muut vähemmän fyysistä kuntoa kohottavat ajanviettotavat tuovat suurta mielihyvää ja lisäävät jopa ulospäin säteilevää hyvinvoinnin tunnetta! Joskus tässä ulkoista olemusta suosivassa ja todella aktiivista kuntoilua korostavassa ajassamme edellä mainitun tyyppisiä ’henkisiä’ harrastuksia suosivat saavat ulkopuolisten, median tms. taholta aivan turhia syyllisyyspaineita. Jokainen meistä harrastakoon sellaisia asioita, jotka tuntuvat mukavilta ja saavat hymyn huulille tai muuten hykerryttävän olon!

Hyvinvointia tuovia asioita ovat omien valintojemme lisäksi myös ulkopuoleltamme tulevat vaikutteet; läheisemme, ystävämme, naapurimme, työtoverimme jne. Tilanteita on varmaan monenlaisia ja monivaikutteisia, mutta erittäin käyttökelpoinen sananlasku sinne muistin sopukoihin säilöttäväksi esimerkiksi erilaisissa kohtaamistilanteissa on ’Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan’.  Totta se on, että tapamme kohdella kohtaamiamme ihmisiä useinkin määrittää sen, miten meitä kohdellaan. Hyvän jakaminen lisää hyvää eteenpäin eikä se ole missään tilanteessa poissa meiltä keneltäkään. Päinvastoin – sehän saattaa joskus palautua takaisin meille itsellemme – lisäämään myös meidän hyvinvointiamme!

 

Miten äitiysmuoti syntyy ja miten raskauden aikana pukeudutaan

Vaatteet tuntuvat olevan kuuma puheenaihe, oikeastaan aina. Muotitalot tekevät 4-6 mallistoa per vuosi, joten aina löytyy puhuttavaa siitä, mikä on muotia just nyt ja mikä on tulossa muotiin. Totuushan on se, että samat kuvioit, värit ja kankaat tekevät kiertoa, eli jos markkinataloudessa puhutaan, että se on syklistä, niin voisi väittää, että niin on muotikin, toisin sanoen, jos raita on muotia nyt, seuraavaksi se on out, ja sitten se joskus taas palaa muotiin, ennen pitkää. Vertauksen vuoksi vielä – asuntokauppa  voi olla in, ja hyvä ostot juuri nyt, mutta sitten tulee hetki, jolloin asuntokauppa ei ole hyvä juttu (esim. hintojen nousujen takia) jolloin ei ole viisasta ostaa asuntoa, vaan ehkä mieluummin kannattaa ostaa yritysten osakkeita. Ehkä hieman jännä vertauskuva, mutta sama kaava toteutuu – aina ei ole in ostaa juuri jotakin tiettyä tuotetta.

Äitiysvaatteet - MamaliciousMinulle tuli sähköposti toissapäivänä, jossa suuri muotitalo mainosti printtikuviota. Uskottavahan se on – printtikuvio on tällä hetkellä muodissa. Seuraavan kerran kun menet tavarataloon, niin pysähdy hetkeksi ja katso ympärillesi, tai kierrä vaikka lasten ja naisten vaateosastot ainakin, ehkä myös kangasosasto – näetkö saman kaavan toistuvan? Eli jos printti on muodissa, sitä löytyy yleensä niin lastenvaatteissa kuin aikuistenvaatteissakin. Myös kankaista, mahdollisesti laukuissa ja kengissä. Ja entäpäs sisustuksissa? Muotitalot vaikuttavat olevan aika yksinkertaisia loppuen lopuksi, ja kaavat voisi melkeinpä jopa ennustaa, jos jaksaa seurata muotia innokkaasti. Välillä tulee jotakin uusia innovaatioita, ja mikäli yleisö ottaa uuden kuvion, kaavan, innovaation vastaan hyvillä mielin, saattaa se kaava jäädä muotiin, ja sitä sitten taas toistetaan tasaisin väliajoin.

Ihmetyksekseni huomasin myös, että äitiysvaatteista käytetään ihan samoja kaavoja kuin missä tahansa muissakin vaatteissa, printti on tällä hetkellä myös in äitiysvaatteista. En ehkä ollut kiinnittänyt asiaan samalla tavalla huomiota aiemmin, mutta onhan se aika loogista, että mammamuoti seuraa muuta muotia, eikös olekin. Tässä kun asian kirjoittaa, tuntuu jopa tyhmältä ajatella, ettei mammamuoti toteuttaisi samoja kaavoja kuin mainstream fashion, eli massojen suosimaa muotia. Tosin imetysvaatteissa, ja etenkin imetyspaidoissa huomasin yhden hassun jatkuvan trendin – siellä tosiaan jo aiemmin mainitsemani raita vaikuttaisi olevan aina muotia! Mammat siis ostavat raitaa vuoden ympäri!
Mutta mikä ettei, ja ymmärränhän minä, että imetyspaita on perustuote jota myös pestään varmasti aika usein.

Lastenvaatemuotia on mielestäni hieman vaikeampaa arvioida. Tarkoitan siis sitä, että äidit tuntuvat ostavan lapsilleen sellaisia vaatteita josta itse tykkäävät. Vaikka raita olisi kuinka muotia, niin kaikki äidit eivät halua raitabodeja lapsilleen. Lastenmuoti menee jopa enemmän yrityksen suosion mukaan. Tätä olen seurannut esim. Facebookista, joissa olen itsekin mukana parissa lastenvaateyritysten ryhmissä. Jännä juttu asiassa on se, ettei nämä sivut ole yrityksen omia sivuja, vaan äidit, eli voisiko sanoa fanit, ovat perustaneet nämä sivut, ja siellä käydään ahkeraa keskustela mitä kuka osti milloinkin. Ryhmissä keskustellaan jopa siitä, kuka ehti ostaa pipon koska se myytiin jo loppuun.

Tämä on yrittäjälle varmasti unelmatilanne, että mammat puhuvat yrityksen tuotteista, eli brändi nimestä hyviä asioita, ja saavat ihmiset himoitsemaan sen yrityksen tuotteita entistä enemmän. Tässä tapauksessa sanoisin, että yritys on tehnyt asioita oikein, ja että se on varmasti menestykseksensä ansainnut!

Toki ns. isossa muotimaailmassa on huippubrändejä, jota ostetaan vuoden ympäri, ja niin näyttäisi olevan myös etenkin lastenvaatealalla. On kyse sitten aikuisten huippubrändeistä tai lasten huippubrändeistä, on molempiin kategorioihin varmasti vaikea päästä, mutta kun kerran sinne pääsee, on paikkansa lunastanut.

Muotimaailma on yksinkertainen, mutta samalla oikukas. Vähän niin kuin me naisetkin. Miltä maailma mahtaisi näyttää, jos miehet olisivat suunnitelleet ihan kaikki vaatteet? Siis ihan kaikki?

Tupakkakielto e-savukkeillekin?

Tupakoinnista ja e-savukkeiden käytöstä on ollut jatkuvasti kirjoituksia mediassa seuraavassa haluan nostaa yhden kappaleen lukemastani kirjoituksesta esiin.

Lähde: http://tuomaskoskiniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/164485-mikael-jungnerin-tupakkakiellon-vauhditus-holmoa-e-savuke-vaihtoehtona-hyva

”Sähkötupakka on tullut vaihtoehdoksi  monenkin tupakoitsijan mieleen. Nyky suomessa sähkötupakan hommaaminenkin on suht helppoa, niitä on ilmestynyt kauppoihin ja niistä löytyy tietoa ihan kivasti.
Sähkotupakka ei tuota savua vaan pikemminkin höyryä. Jokainen varmaan on jollakin tasolla tietoinen tämän laitteen toiminnasta, eli ei siitä sen enempää. Normaali tupakkaan verratuna siinä on paljon hyviä puolia: se ei pala, henkäyksien välillä se ei tuota savua kuten tupakka, se on halpa ja siinä ei ole niitä satoja myrkkyjä mitä tupakassa on ynm ynm.
Itse kokeilin tuota härpäkettä vuonna 2011 ja olin helposti polttamatta noin 4 kuukautta ns.”analogista tupakkaa” elimistö tykkäsi tästä koeajasta, ruuat maistui paremmalta, hampaat valkaistu ja muutenkin fressi olo. Ainut ongelma oli nikotiini nesteiden saatavuus, ne tahtovat jäädä tulliin tai niitten toimitus oli hidasta. Näin meni kiinnostus. Joskos se 2014 onnistuis.”

Lisää tietoa e-savukkeista löydät myös Sauhuttoman sivuilta: http://www.sauhuton.com.

Turvalliset työvaatteet ovat työhyvinvoinnin perusta

Työhyvinvointi tai työturvallisuus – molemmat edistävät työntekijän olosuhteita ja suorituskykyä töissä. Oletko aiemmin ajatellut asiaa näin. Varsinkin moni työnantaja näkee työasut ja -vaatteet ylimääräisenä vuosittaisena kuluna. Niin se onkin, jos näitä tuotteita ei hankita asiallisesti ja laadukkailta valmistajilta. Mitä työvaatteet merkitsevät työturvallisuuden kannalta.

Työvaatteita sadekelille

Eri toimialoilla työlainsäädäntö ohjaa työntekijän pukeutumista. Esimerkiksi rakennuslalalla tai teollisuudessa on käytettävä kypärää. Viiltosuojahanskat ja työrukkaset ovat myös arkipäivää monilla eri työpaikoilla. Ja huomioliivit tai huomiotakit. Kaikki nämä työvaatteet edistävät työntekivän turvallisuutta työmaalla. Tämän takia työnantajan olisi syytä muistaa varustaa kaikki henkilöt asianmukaisesti ja turvallisesti. Voin taata, että kulut ovat paljon pienemmät kuin sairaspoissaoloista tulevat kulut, jos joku satuttaa itseään töissä ollessaan.

Mistä turvalliset työvaatteet tulevat?

Työasuja hankkiessa kannattaa olla tarkkana, että ne tulevat tunnetulta ja laadukkaalta toimittajalta. Monet merkit ovat vakiinnuttaneet asemansa näiden tuotteiden toimittajina, esimerkiksi Jalas, Sievi, Blåkläder ja monia muita. Näiden tuotemerkkien tuotteita kannattaa hankkia. Nopeita toimituskanavia ovat verkkokaupat, joista Brantti on hyvä esimerkki jonka valikoimasta löytyvät työvaatteet. Tämä kauppa tarjoaa myös tuotteille brodeerauspalvelua, mikä on tärkeä osa yrityksen tunnettavuuden kehittämistä. Löydät myös muita mainostekstiilejä heidän valikoimastaan.

Rakennusmiehen työhousut

Suomen työlainsäädäntö on näissä työvaateasioissa hyvin tiukka. Voit lukea tarkemmin eri toimialojen työlainsäädännöstä täältä. Tämän takia työnantajan on oltava tietoinen asioista ennen kuin palkkaa yritykseen työntekijöitä. Riitatilanteissa nämä tapaukset ratkaistaan monesti työntekijän edun mukaisesti ja korvaukset voivat olla korkeat, jos esimerkiksi on sattunut työtapaturma ja mahdollisesti siitä on aiheutunut työkyvyttömyyttä. Apua näihin kysymyksiin saa varmasti jo ennakkoon paikkakuntasi Yrittäjä-organisaatiolta ja Internetistä hakemalla tietoa.

Monilla eri aloilla on liittojen ohjeistuksen mukaan tarkat vaatimukset työvaatteille. Esimerkiksi ravintola-alalla työntekijällä pitää olla hattu tai panta keittiössä sekä esiliina. Ja monesti näillä henkilöillä on muös mustat kangashousut, jos olet huomannut. Toisaalta rakennusalalla tärkeää on, että työkalut pysyvät paikoillaan, eli työhousuissa pitää olla riittävästi taskuja ja pidikkeitä vasaralle ja muille. Kuvassa olevat työhousut ovat Blåkläderin mallistosta. Ne ovat erittäin hyvät työhousut rakennusmiehelle, koska niissä on hyvin taskuja edessä ja sivuilla sekä ne on valmistettu laadukkaasta ja kestävästä materiaalista, joka sopii sadekelille ja myös sisäolosuhteisiin. Toivottavasti osaat hankkia työntekijöillesi oikeanlaisia työvaatteita tämän artikkelin luettuasi – Äläkä unohda vaatteiden brändäystä brodeeraamalla tai paitapainatuksella.

Satulatuolit messujen kohokohtana

Kiinnostuin satulatuolista ollessani messuilla. Siellä mukavat Salli satulatuoli edustajat esittelivät eri mallisia satulatuoleja sekä myös ergonomia työpöytiä. Paikalla oli myös salli satulatuolin perustaja mies, nimeä en valitettavasti muista. Hän oli hyvin treenattu ja näytti oikein hyvinvoivalta muutenkin. Tämä kerron siksi, koska itselleni on aina tärkeää, että kun puhutaan terveydestä, terveyteen liittyvistä asioita ja hyvinvoinnista ylipäätään, ja tässä tapauksessa, hyvinvointia edistävästä tuotteesta, niin katson aina itse miltä tuotteen esittelijä näyttää. Onko hän hyvinvoivan näköinen – kannattaako minun siis uskoa häntä?

Olet mitä syöt on sanonta jonka moni on kuullut. Sama pätee myös muihin asioihin – onko saarnamies sitä mitä puhuu? Toteuttaako hän itse sanomaansa? Takaisin aiheeseen, eli satulatuoliin. Salli satulatuolimies osasi kertoa minulle, että ryhtini on huono ja alkoi myös esittelemään helppoja liikkeitä, joita voin kotona tehdä, parantaakseni ryhtiäni. Ryhdin parantamiseksi auttaa myös satulatuolilla istuminen, eli koska teen toimistotyötä, on syytä valita tuoli hyvin.

Salli satulatuolista kerrotaan paljon hyvää, ja se alkaa vakuuttaa itsenikin. Mielestäni se on jopa loogista. Itse on harrastanut ratsastusta jo monta vuotta, ja ratsastajilla on itse asiassa hyvä ryhti – ja jos ei ole, niin ryhti yleensä muuttuu hyväksi ratsastaessa. Eli kai tässä jotakin perää on. En tiedä kuinka paljon itse salli satulatuolia voi verrata perinteiseen ratsastussatulaan, mutta onhan niissä yhtäläisyyksiä ainakin.

Salli satulatuolista kerrotaan, että koska satulatuoli on kaksiosainen, voi sillä istua vaikka koko päivän. Paino jakautuu tasaisesti satulatuolilla istuttaessa, eikä paine kohdistu genitaalialueelle – kuulostaa hyvältä! Luin, että miehillä  häpyluu monesti painaa kiveksiä, jolloin oikean ja ergonomisen istuma-asennon löytäminen voi olla mahdotonta, ja vaikken itse ole mies, niin tämä ei kuulosta kovin mukavalta. Pitäisi kysyä asiaa tarkemmin omalta mieheltä. Sen verran tiedän itse, että tässä sohvalla istuessa kipeytyy selkä, erityisesti lapojen välistä, kun koneella kirjoittelee. Entisessä työpaikassa minulla oli enemmänkin perinteinen työtuoli, ei mikään edullisin laatuaan, mutta kyllä pitkä istuminen siinä tuolissa puudutti. Sallin mukaan tuolin selkänoja on turha silloin kuin istuu oikeasti oikein. Selkänoja yleensä pakottaa selän suoraksi, mutta se ei poista painetta genitaalialueelta – ihan loogista jälleen, sillä painon tulisi tosiaan jakautua tasaisesti jaloista ja lantiosta lähtien, jotta painetta ei syntyisi.

Kaksiosaisen sallin salaisuus piilee sen keskiosassa. Satulatuolissa on keskirako, joka takaa painon jakautumisen tasaisesti. Tällöin paino pysyy istuinluilla, ja selässä on luonteva notko, huom. Luonteva. Ja jos kerran ihmiselle on keksitty osa nimeltä istuinluut, niin siellähän sen painon tulisi olla. Kun selkä on luontevan notkon ansiosta rentona, jaksaa salli satulatuolilla istua useitakin tunteja, ja näin ollen selkänoja on täysin tarpeeton. Toki joku voi ajatella, että onpas ihanaa kuitenkin välillä nojata taaksepäin ja ottaa täysin rennosti, mutta jos ajatellaan, että työt varmasti tulee tehtyä jopa tehokkaammin, kun tuolikin on hyvä, niin jää aikaa enemmän ja ehtii sitten kotona löhöillä vaikka sohvalla sen saman ajan, kuin mitä olisi töissä nojaillut selkänojaan. On muuten hämmästyttävää, kuinka paljon oikeat työvälineet kuten tuoli, voi vaikuttaa työssä viihtymiseen ja omaan vointiin. Nämä ovat asioita, joista puhutaan, mutta ei ehkä arvosteta tarpeeksi, tai arvostetaan vasta sitten, kun oma selkä on mennyt paskaksi, eli huomataan asia liian myöhään. Kuten sallillakin neuvotaan, niin muistathan myös nousta venyttelemään välillä, kurottelemaan ja tekemään pientä väliaikajumppaa, myös työpaikalla. Jotkut työpaikat ovat ottaneet jopa käyttöön väliaikajumpan – fiksua sanon minä! Silloin saa veren kiertämään ja työnteho- ja laatu varmasti paranee. On hieman vanhanaikaista istua koko päivä samassa paikassa ja samassa tuolissa – väliaikajumpat ja uudenaikaiset tuolit ovat sen sijaan uutta kaivattua muutosta.

Salli satulatuoli pyörillä

Olen kysynyt esimieheltäni, mikäli voisin saada satulatuolin. Minulla on onnekseni hyvä työpaikka, jossa oikeasti välitetään työntekijöiden hyvinvoinnista. Toki firman taloustilanne on hyvä, jolloin on varaa ostaa. Tiedän kuitenkin itse, että jos minun toiveita kunnioitetaan työpaikalla, niin pysyn varmasti samassa työpaikassa pidempään. Toiveeni on siis kuultu, ja nyt parhaillaan etsimme netistä verkkokauppaa, josta voisimme ostaa satulatuolin kaikista edullisempaan hintaan. Olen huomannut, että hinnoissakin on paljon eroja, vaikkei ehkä uskoisi, että samaa tuotetta voidaan myydä monella eri hintaa. Kilpailutus kannattaa aina, ja mikäli joku toinenkin haluaa samanlaisen tuolin, niin miksi ei kysyisi tarjousta joltakin firmalta.
Näillä sanoilla toivotan kaikille oikein mukavia työpäiviä ja ennen kaikkea parempaa istumista, ergonomiaa ja hyvinvointia!

Millainen on hyvä liikelahja 2000-luvulla?

Eräs yrityksen tapa muistaa asiakkaita ja/tai omaa henkilöstöään on yrityslahja – tai liikelahja.
Yrityslahja pyritään suunnittelemaan siten, että se on joko yrityksen omaa tuotantoa tai se jotenkin liittyy yrityksen toimintaan tai ainakin kuvastaa sitä. Aika usein valinta kuitenkin kohdistuu joko ajan puutteen tai jonkin muun resurssipulan vuoksi tavanomaisiin yritys- ja liikelahjoihin: mainoskyniin, pipoihin, yrityksen logoilla varustettuihin mukeihin, pyyhkeisiin jne. Yrityslahjoihin esimerkillisesti panostavan yrityksen liikelahjoissa on nähty vaivaa vastaanottajan harrastusten tai vapaa-ajan viettotapojen selvittämiseen. Tällaisten yritysten liikelahjat varmaan tullaan muistamaan ja todennäköisesti tällainen liikelahja poikinee yritykselle jatkossakin sympatioita ja yhteistyötä asiakkaan kanssa.

Aiemmin liikelahja annettiin asiakkaalle joululahjaksi, mutta nykyisin yritysvierailut, asiakastilaisuudet ovat tilanteita, joissa yrityslahjoja jaetaan. Myös kesälomailmoitukset, mikäli niitä lähetetään postitse, voivat sisältää jonkun loma-aikaan liitetyn liikelahjan: lippiksen tai t-paidan – luonnollisesti lähettävän yrityksen logolla varustettuna.

Mainoslahjojen uudet tuulet

Nykyisin liikelahjat pyritään suunnittelemaan myös siten, että sen näkyvyys on hyvä ja liikelahja on käytännöllinen. Takavuosina yrityksen logolla varustetut tulitikkurasiat ja tuhkakupit olivat varsin suosittuja yrityslahjoja, mutta tupakoinnin epäterveellisyyden vuoksi tällaiset liikelahjat ovat kokonaan kadonneet liikelahjavalikoimista. Silloin pelkästään liikelahjan näkyvyys työpaikoilla lienee ollut tärkein kriteeri. Nykyisin liikelahjojen näkyvyys myös vapaa-ajalla toimii erinomaisena yrityksen mainoskampanjana.

Vuosien myötä yrityslahjat/liikelahjat ovat myös tulleet arvokkaammiksi. Yrityslahjoja kohdennetaan valikoiden; golfaajille golf-palloja ja –lippiksiä, kalastajille puukkoja ja vieheitä jne. Oman osansa liikelahjojen valikoimiin ovat tuoneet erilaisten mobiilituotteiden lisävarusteet, kuten puhelinten suojakotelot, kuulokkeet ja tablettien kansiot.

Kauniimpi minä – voiko rasvaimuun mennä?

Seuraavana aiheena pääsemme käsittelemään hyvinvoinnin osa-aluetta, joka lähemmin liittyy ulkoiseen kauneuteen ja sen ehostamiseen. Koska aihe on minulle hieman vieras, niin haastattelin plastiikkakirurgia hoitoalan erikoislääkäri Reetta Ståhlbergiä Top Plastiikkakirurgia -yksityissairaalasta. Tässä haastattelusta kirjoitettu artikkeli.

Rasvaimu vai rintojen suurennus, kumpi on suositumpi?

Kun selvitin hieman taustoja, minkä takia plastiikkakirurgia on jatkuvasti kasvava lääketieteen muoto, niin monesti naisten ajatusmaailmaa muokkaa media, joka tarjoaa editoituja kuvia ”täydellisistä naisista”. Selvitin Reetalta mitkä ovat suosituimpia leikkauksia ja minkä ikäisiä asiakkaita heillä käy. Vastaus oli yksiselitteinen: rintojen suurennusleikkaus on suosituin toimenpide, mutta viime vuosina rasvaimu on kasvattanut suosiotaan tässä helsinkiläisessä plastiikkakirurgisessa sairaalassa. Miten on sitten kohderyhmän laita?

Suurin osa asiakkaista on luonnollisesti naisia, mutta ikäjakauma on hyvin mielenkiintoinen, sillä itse odotin että nuoret naiset edustaisivat enemmistöä. Totuus on kuitenkin aivan eri. Asiakkaat jakautuvat tasaisesti kaikenikäisiin. Eri ikäryhmien naisilla on omat tarpeensa. Yleisesti nuoret naiset ovat hankkimassa silikonirintoja ja sitten raskauden jälkeen aikuisemmilla naisilla on enemmän eri tarpeita: rasvaimuja, rintojen suurennoksia ja muitakin plastiikkakirurgioita.

Miten päätös plastiikkakirurgiasta syntyy?

Kuten monille on varmaan selvää tämä päätös ei synny kerta-ajatuksesta. Ajatusta monesti kypsytellään pitkään, vaikka lähimmäiset eivätkä vanhemmat monesti kuule tästä ennakkoon. Hyvä tapa tutustua asiaan on käymällä alkukonsultaatiossa plastiikkakirurgin luona ja siinä selviää moni asia – myös se että onko ylipäätänsä toimenpide järkevä asiakkaan kohdalle ja voidaanko leikkaus suorittaa millä aikataululla. Suomessa on varsinkin tällä alalla rautainen ammattitaito ja kotimaisten kirurgien toimintaan voi luottaa. Tämä ei ole kaikissa maissa itsestään selvää, vaikka vastapainona leikkausten hinnat voivat olla huomattavasti edullisempia.

Tämä oli tällä kertaa hieman teemasta poikkeava artikkeli, mutta ajattelin jakaa ajatukseni koska tämä asia on jatkuvasti esillä mediassa. Henkilökohtainen mielipiteeni leikkauksista on seuraava: kaikki naiset ovat kauniimpia luonnollisina, eikä veitsellä muotoiltuina. Tämä on vain minun mielipiteeni ja kaikki saavat olla asiasta ihan mitä mieltä haluavat.

Oikein ihanaa viileää syyssunnuntaita kaikille! Olen kiertueella Itä-Suomessa ja täällä näin tämän vuoden ensilumen! Se tosin suli jo muutama tunti satamisen jälkeen pois.

Liikunta pitää fysioterapeutin kaukana

Mitkä olivatkaan terveellisen elämän kulmakivet: ravinto, uni ja liikunta tietenkin. Vaikka itse pidän ruokaa ja ravintoa tärkeimpänä näistä kolmesta, niin tässä kirjoituksessa pureudun tarkemmin liikunnan saloihin. Eikö kuulostakin hyvältä? Tämän jälkeen voit jättää fysioterapian tauolle, kun otat vastuun oman kehosi toimivuudesta.

Lenkkeily fysioterapian tukena

Hyvinvoinnin kannalta olisi hyvä liikkua 2-3 kertaa viikossa, niin että lihakset lämpiää ja saat hien liikkuessa. Tämä ei vielä tee sinusta urheilijaa, mutta on jo hyvä alku peruskunnon kohottamiseen ja lihasten ylläpitämiseen. Jos mahdollista, niin yritä suorittaa aktiviteetteja mahdollisimman paljon ulkona, koska raitis ilma tekee hyvää verenkierrolle ja aivojen toiminnalekin. Jos lähdet liikkeelle niin sanotusti suoraan sohvalta, niin kannattaa aloittaa 1-2 kerran  liikuntasuoritteilla. Ja muista venytellä joka kerran jälkeen (noin 20-30 min urheilusuorituksesta) tai muuten saat varata seuraavalle päivälle ajan hierontaan.

Mitä jos minulla on tukielinsairauksia ja minulle tulee kipuja liikunnasta? Oloa on hyvä kuulostella varsinkin kun otat uusia asioita elämääsi mukaan. Kipuja varmasti tulee, mutta niiden pitäisi myös häipyä noin viikon kuluessa liikkumisen aloittamisesta. Jos kuitenkin kärsit lihaskivuista, niin silloin kannattaa kysyä asiasta hierojalta. Myös monet hierojat ovat koulutettuja fysioterapeutteja ja ystäväni Joensuussa tarjoaa myös lymfaterapiaa hieronnan ja fysioterapian lisänä. Monesti tämän alan ammattilaiset osaavat katsoa sinua kokonaisvaltaisesti ja antaa jopa harjoitteluohjeita sekä auttaa sinua toistamaan lihasharjoitteet oikein.

Parhaat liikuntamuodot tavalliselle tallaajalle

Minun suosikkejani ovat lenkkeily (tai sauvakävely) ja kuntosali. Valitsen nämä koska lenkkeily tapahtuu yleensä ulkona ja silloin se hoitaa myös mieltä. Kuntosalilla treenaaminen, eli lihasharjoittelu vastaavasti kehittää kehoa toimimaan paremmin ja vaikuttaa myös hormonitoimintaamme edistävästi. Nämä liikuntamuodot tukevat toisiaan ja ovat lähes kaikkien  saavutettavissa. Kannattaa kokeilla myös ulkona olevia kuntolaitepuistoja! Muista kysyä kuntosaliharjoittelusta fysioterapeutiltasi ja kannattaa myös harkita personal trainerin tunteja. Heiltä saat apua ravinto-ohjelmien tekoon ja vinkkejä terveellisempään ravintoon.

Tässä kiteytettynä ajatukseni liikunnan aloittamisesta ja rohkaisen sinua kokeilemaan kaikkia liikuntamuotoja, mitkä tulevat sinulle mieleen. Urheilu on aina hyvästä – myös penkkiurheilu!

Tupakoinnin lopettaminen vai sähkötupakoinnin aloittaminen?

Ensimmäinnen askel kohti parempaa hyvinvointia ovat elimistöä tuhoavien asioiden lopettaminen. Onko siis tupakointi yksi näistä? Ei liene epäilystäkään.. tupakan sisältämät myrkyt ovat niin pitkä lista, että siihen pitää varata täysin oma kappaleensa. Jos polttaminen on niin pinttynyt tapa, ettet voisi kuvitellakaan olevasi ilman sitä, niin silloin kannattaa harkita sähkötupakoinnin aloittamista.

Jos sähkötupakka on sinulle uusi tuttavuus, niin linkistä voit selata sähkötupakkaverkkokaupan tuotevalikoimaa ja lisätietoja. Mutta seuraavaksi itse asiaan: tupakka aiheuttaa riippuvuutta eikä todella edistä kenenkään terveyttä. Monessa tilanteessa suurempi riippuvuus tulee itse tavasta, eikä varsinaisesti tuotteet sisällöstä. Tämän takia tupakointi voisi olla helpompaa vaihtaa johonkin toiseen ”pakkomielteeseen”. Näillä muutamilla ohjeilla voit onnistua tupakoinnin lopettamisessa:

1. Tee alkuun kartoitus omasta tilanteestasi. Montako kertaa poltat päivässä? Poltatko stressaavina päivinä enemmän? Millainen on unelmapäiväsi, poltatko silloinkin kun olet tekemässä jotain sinun lempiasiaasi? Kokeile alkuun vähentää tupakointia sille tasolle, jolla normaalitilanteessa polttaisit vähiten.

2. Oletko koukuttunut tapaan? Mieti oletko enemmän koukussa tapaan, sosiaaliseen hetkeen vai itse nautintoaineeseen. Jos mietit yhtään olevasi koukussa tupakointiin tai tupakoimiseen tapana, niin siloin kannattaa heti kokeilla sähkötupakkaa. Siinä kaikki myrkyt korvataan ainostaan vesihöyryllä.

3. Tee päätös! Puhuminen lakosta ja lopettamisesta ovat täysin eri asioita. Tai toinen mitä kuulen monelta on: ”voisin yrittää lopettaa taas polttamisen”. Tämä on ihan naurettava kommentti. Yritätkö vai lopetatko? Kumpi on se oikea päätös tupakoitsijalle, joka haluaa paremman elämän ja voida hyvin tulevaisuudessa.

Tee päätös ajoissa. Älä anna tilanteen mennä niin pitkälle, että lääkäri kertoo sinulle ne kuuluisat vaihtoehdot. Ota vastuu omasta elämästäsi ja anna mahdollisuus nautinnollisemmalle ja antoisemmalle elämälle.

Miksi kirjoitan tästä aiheesta ensimmäisenä

Uskon todella, että hyvinvointi alkaa siitä, että huonot asiat korvataan paremmilla. Silloin nautinto ja hauskuus pysyvät päätösten tukena ja tupakointi on niin merkittävän huono asia ihmiselle, että on parasta aloittaa siitä. En näy järkeä puhua mistään muusta terveysasiasta, jos tätä perusasiaa ei ole laitettu kuntoon.

Tsemppiä päätöksen tekemiseen, jos vielä mietit sitä ja kannustan asiakkaitani aloittamaan vieroitus sähkötupakan avulla. Se on huomattavasti parempi vaihtoehto.